Ei liene sattumaa, että missään maailman kielessä ei ole ilmaisua "kaunis kuin lentokenttä".
Ei taida olla.
Kylmä kylmä kylmä. Cooleista aurinkolaseista ei ole mitään hyötyä,
näyttää vain tyhmältä kulkea näin paskalla kelillä. Ei liene sattumaa,
että sataa.
Hajoan kappaleiksi. Sirpaleet, joita olen liimaillut omista jäljelle
jääneistä palasista, eivät täsmää ja kuten epäonnistuneessa
elinsiirrossa hylkivät toisiaan. Ne putoilevat pitkin ja poikin, sinne
ja tänne, saaden aikaan kävelevän katastrofin, joka ei tiedä mitä
tehdä, sanoa tai tuntea. Missä vain minne menenkin tunnen oloni
ulkopuoliseksi, tyhmäksi, saamattomaksi, enkä tunne sitä sisäistä
voimaa, mistä olen saanut rohkeutta aloittaa keskusteluja tai
uskallusta kysyä, jos jokin jäi epäselväksi. Oma persoonallisuuteni on
kadonnut, vieden mukanaan kiinnostavuuden, keskustelutaidot ja jutun
aiheet. Vanhat ystävät eivät enää vaihda sanaakaan kanssani, sanovat
vain moi tai ei sitäkään ja jatkavat matkaansa ja puuhiansa, jättäen
minut seisomaan hölmistyneenä, yksin onton kuoreni kanssa. Olen kaunis
kuin lentokenttä.
perjantai, 25. toukokuu 2007
Kommentit