Hörpin kahvia ja syön kuivaa ruisleipää. Sisko tuijottaa vastapäätä ruokapöytää. Äidin kannettava on kiva, mutta muut "edut" kuten siskot ja muut häiritsemässä ei. Toisaalta se on hidas, mutta sitä on ihana pitää sylissä aamupalan aikaan tai ihan muuten maan ja leikkiä olevansa Sinkkuelämää-Carrie. Toisaalta kirjoitusten laatu ei ole lähelläkään samaa, mutta haaveilu on aina sallittua, eikö..?
Frendejä katsoessa huolet haihtuu. Sitä vain nauraa kovaan ääneen (sisko ja mahd. kaverit nauraa naurajalle..) ja ihmettelee, että mistä ideat noin typeriin juttuihin tulee kellekkään sillä eihän moisen tyhmiä ihmisiä ole ollut koskaan olemassakaan kuin ne kuusi idioottia?! Joukossa tyhmyys tiivistyy, Jouko parka.

Julkisivuremontti on perseestä. Ne hajottaa nyt vanhaa rappausta, ja meteli alkaa seitsemältä aamulla ja loppuu kuudelta illalla. Pakenen koululle kaksi tuntia ennen ensimmäisen tunnin alkua, kahvitermarikupin ja Olivia Joulesin kanssa. Agentti Joules on Helen Fieldingin uusin sankaritar, mutta pidin Bridgetistä enemmän. Oikeastaan rakastan lukea Bridgetin menoista, Olivia on täydellinen nainen ja ehkä siksi vähän tylsä. Bridgetillä ei ole mitään toivoa, siitä huolimatta hän saa Darcyn ja löytää elämänsä rakkauden ja sielunkumppanin vaikka ulkoapäin näyttää siltä, ettei kahdella ole mitään yhteistä. Sellaisia tarinoita rakastan. Ja Ylpeys ja Ennakkoluulo vie jalat alta. Tarina on ikuinen, hahmot rakastettavia. Se on viime vuosituhannen rakkaustarina, joka kahdensadan vuoden jälkeenkin on uuden uutukainen, mutta samalla klassikko. Sitä jaksaa lukea aina uudestaan ja uudestaan, ja aina pitää lukea loppuun asti, ihan vain varmistaakseen saavatko Elizabeth ja Darcy (<3) toisensa. TV-sarja on toinen, aivan mahtava. Leffa SUCKS!!